Miten olla rauhallinen ja määrätietoinen

rauhallinen ja määrätietoinen

Koirat käyttävät jatkuvasti energiaa kommunikoimiseen. Energia on heille kuin olemassaolo; se kuvaa heidän sen hetkistä minäänsä. Koirat eivät tunne toisiaan nimeltä, vaan jakamaltaa energialta ja aktiviteeteiltä. Samoin he tuntevat myös ihmiset.

Ihmisetkin kommunikoivat energialla – tajuamme sitä tai emme. Ja vaikka yrittäisimme suostutella, selittää ja järkeillä vaikka koko päivän, tämä energia on ainut asia, jonka koiramme ymmärtävät.

Ensimmäinen energia, jonka pentu syntymän jälkeen kokee on raihallinen ja määrätietoinen. Myöhemmin pentu assosiaation ansiosta seuraa johtajaa, jolla on samanlainen rauhallinen ja määrätietoinen energia. Lauman jäseninä koirat lähettävät rauhallista ja tottelevaista energiaa tasapainottaakseen lauman. On tärkeää ymmärtää, että useimmat koirat ovat syntyneet tottelemaan, sillä lauman johtajia on ollut vain rajallinen määrä.

Kun luonnostaan tottelevainen koira elää ihmisen kanssa, joka ei johda, hän yrittää tasapainottaa lauman täyttämällä tämän tyhjän johtajan paikan. Näin käyttäytymisongelmat syntyvät.

Vakiinnuttaaksesi asemasi lauman johdossa sinun tulee aina lähettää rauhallista ja määrätietoista energiaa. Tämä luonnollinen tasapaino (rauhallinen ja määrätietoinen johto ja rauhallinen ja tottelevainen jäsen) edistää tasapainoa ja luo vakaan ja iloisen koiran.

Monet tietenkin kysyvät: “Miten opin lähettämään rauhallista ja määrätietoista energiaa?“ Tämä yksi todella voimakas ihmiskyky tulee peliin: Mielikuvitus. Kuvittele joku, joka herättää sinussa itseluottamusta – vanhempi tai mentori, kuuluisa johtaja tai sankari; jopa fiktiivinen hahmo. Miten he käyttäytyvät ja mikä heissä herättää sinussa itseluottamusta? Nyt kuvittele olevasi tämä henkilö. Seiso kuten he seisoisivat, liiku kuten he liikkuisivat. Ota pitkiä syviä henkäyksiä ja rentouta kehosi, mutta pidä pää ylhäällä, hartiat takana ja rinta edessä.

Kun olet tottunut rauhallisena ja määrätietoisena olemiseen, kommunikoi koirasi kanssa vain käyttäen energiaa ja kehonkieltä. Ja kun lähetät oikeanlaista energiaa älä ylläty kun koirasi istuu spontaanisti luonasi tai seuraa sinua minne menetkin. Nyt olet valmis jatkamaan koulutusta tasapainoisesti.

Pihavahti – Miksi käytän sitä?

Sähköpanta? Saatat ajatella, että sehän on kuin suoraan KGB:n kidutuskammioista. Mutta tässä on tunnustukseni: Käytän pihavahtia koirillani. Itseasiassa, suosittelenkin sitä. Uskon vilpittömästi, että pihavahti tekee koiristani onnellisempia. Vaikka tekoni saattaa kuulostaa kamalalta ja saatat ajatella, että olen tekoni takia kamala, ei kysymys pihavahdista ole aivan niin mustavalkoinen kuin miltä se voi vaikuttaa. Kuten voit lukea tältä foorumilta, on olemassa pääasiassa kahdenlaisia ihmisiä. Toiset ajattelevat, että pihavahti on hyvä asia ja toiset vihaavat jo pelkkää ideaa asiasta.

pihavahti

Pihavahti suojelee koiriani monilta vaaroilta. Vasemmalla on Turre ja oikealla Nalle.

Olen aina ollut hulluna koiriin. Lapsena olin rakastunut perheeni lemmikkeihin, ja olin täysin murtunut kun he kuolivat, kuten heillä oli valitettavasti tapana tehdä. Elimme kiireisen autotien varrella, ja tämän tien ja vanhempieni pyörittämän koulun pihan välillä kulki jatkuvasti autoja. Neljä koiraamme joutuivat yliajetuiksi kolmessatoista vuodessa — yhden yli ajoi postiauto koiran ollessa viimeisillään raskaana. Seitsemän vuotiaana kuvittelin tietenkin, että tämä oli maailmani loppu. Muistan myös itkeneeni hallitsemattomasti äitini esiliinan kun shih tzumme, Ressu, jäi auton alle vuonna 1976. Monet muistavat sen vuoden kesän poikkeuksellisesta kuivuudesta, mutta minulle kesä on muisto vain tästä onnettomuudesta. Ressu oli pieni pallo pehmeää karvaa, ja minulle hän oli kaikki. Kun hän kuoli, itkin.

Kolmen vuosikymmenen päästä tästä minä ja vaimoni (joka on niin suuri eläinrakastaja, että pysähtyy tienreunaan yrittämään pelastaa auton alle jääneitä päästäisiä) halusimme, että lapsemme kasvaisivat arvostamaan eläimiä aivan kuten mekin.  Joten kun ystävämme saapui meille kolme vuotta sitten ei-toivotun patterdalenterrierin, Rexin, kanssa, emme voineet olla antamatta tälle yksi vuotiaalle pennulle kotia. Hänet oli jalostettu metsästyskoiraksi, mutta kuten meille kerrottiin, hän ei ollut hyvä maahan menossa (saalin jahtaamisessa luolaan tai koloon), joten hänet oli heitetty pois. Vaikka ystävämme oli pelastanut Rexin, hän ei voinut pitää koirasta huolta. Pystyimmekö me auttamaan  Yksi katse koiran sakeisiin suklaasilmiin ja olimme One look into her gooey, chocolatey eyes and we were suckered. Tottakai ottaisimme hänet.  Hän on ollut meillä siitä lähtien, ja iltaisin näyttää kiitollisuutensa nuolemalla naamojamme ja istumalla olkapäillämme pientä häntäänsä heiluttaen.

Uudelleennimesimme hänet Turreksi (se kuulosti vähemmän aggressiviselta) ja pian Turresta tuli kolmen lapsemme loputtoman rakkauden kohde. Alussa oli kuitenkin joitain vaikeiksia. Kun olimme ensimmäisellä viikolla kävelyllä päästin Turren hetkeksi irti hihnastaan ja hän säntäsi välittömästi läheiseen metsikköön ja siellä lähimpään jäniksen koloon. Ja hänkö ei ole hyvä metsästyskoira!

Tunnin etsimisen jälkeen illan hämärässä, kuulin ulinaa läheisestä kummusta ja vedin hänet ulosta kolosta. Läksy oli opittu, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Seuraavalla viikolla Turre pakeni näkökentästämme ja suuntasi naapurimme pihaan, jossa oli muutama arvokkaita kanoja, ja ne kanat todella olivat arvokkaita. Turre, joka tutkaili uutta reviiriään innokkaasti, tervehti kanoja tyypillisellä terrierin tyylillään, eli puremalla niiden päät irti. Yksi puraisu ja aina yksi päätön kana lisää. Se oli vähintäänkin noloa.

Lisää hankaluuksia seurasi kun Turre karkasi ja liittyi paikallisen kiekkoammuntakerhon seuraan. En itse harrasta tätä, mutta ilmeisesti Terru osoittautui melko hyväksi kiekonnoutajaksi. Niin ainakin meille kertoi mies, joka toi tämän pikku riivion takaisin kotia illalla. Taas kerran Terru oli ollut kiusaksi, mutta onneksi maalaiset ovat ymmärtäisiä ihmisiä.

Tämä tapaus osoitti miten haastavaa Terrun hallitseminen olisi. Yritimme kouluttaa häntä. Tuntien ajan yritimme saada hänet istumaan, kävelemään vierellä, vastaamaan kutsuun ja pudottamaan esineitä.. Tutkimme kirjoja ja luimme lemmikkifoorumeita, katsoimme sitä koirankoulutusohjelmaa TV:stä ja puhuimme ystäville, eläinlääkäreille sekä asiantuntijoille.

Pihavahti koiralle

Miten pihavahti toimii? Panta pitää ääntä kun koira on liian lähellä aidan rajoja, ja jos koira lähestyy rajaa lisää, panta antaa pienen sähköiskun, jonka voimakkuus riippuu koiran koosta.

Patterdalet, valitettavasti, voivat olla itsepäisiä kuin kissat. Koulutus ei ollut mitenkään onnistunut.Kotimme on lähellä maatilaa. Pelkäsimme, että Turre vaeltaisi läheiselle laudunmaalle. Häiriintyisivätkö lehmät hänestä? Yksi potku lehmältä varmasti tappaisi Turren.

Sitten kuulimme pihavahdista. Tämä pattereilla toimiva panta ottaa vastaan signaaleja haudatulta johdolta. Kun koira lähestyy johtoa, panta alkaa pitää ääntä. Jos koira menee vielä lähemmäksi, panta antaa koiralle pienen sähköiskun. Säädät sähköiskun voimaa koiran koon mukaan. Tästä löydät videon pihavahdin asennuksesta.

Jottemme vaikuttaisi Max Mosleyn tyyppisiltä sadisteilta, kokeilimme vaimoni kanssa pantaa ranteisiimme. Sähköisku ei ollut pientä tärinää suurempi.Pihavahti oli välitön menestys. Patterdalet saattavat olla tuhmia, mutta ne eivät ole tyhmiä. Turre oppi nopeasti, että jos hän lähestyisi kahden eekkerin pihan rajoja, panta nuhtelisi häntä siitä.

Huomasimme hänen tutkivan asiaa. Hän lähestyi hitaasti pihan rajoja. Panta reagoi siihen. Hän perääntyi. Tämän seurauksenä hänellä on koko puutarhamme temmellyskenttänään, jossa hän voi tehdä omia koirien juttujaan, kuten tutkia rakoja maassa, jahdata lintua sekä omaa varjoaan.

Vaihtoehtona tälle oli hänen lukitsemisensa koirankoppiin töiden ajaksi, ja ulkoiluttamien vain kun olisimme itse kotona. Pihavahti suojelee häntä. Se pitää hänet pois tieltä ja liikenteen luota. Se pitää hänet poissa lehmien luota sekä poissa naapurimme karjan luota. Pihavahti antaa hänelle vapauden vaeltaa omassa valtakunnassaa.

Miten saan koirani lopettamaan kaivamisen?

kaivaminen

Tiedämme, että kaivaminen voi olla haitallista joidenkin ihmisten pihoille, mutta samalla se voi olla myös toimi, jolla koira tasapainottaa itseään. Kaivaminen toimii treeninä ja ajankuluna, jotkun koirat saattavat kaivaa vain, koska ovat tylsistyneitä ja tekemisen puutteessa. Tämä on yleistä etenkin, jos kaivamien on koiran rodun luonteessa, silloin he kuluttavat ylimääräisen energian tekemällä jotain, joka on heillä luonnossa.

Ihmisvanhemmat usein vievät lapsensa leikkipuistoon hiekkalaatikolle, koska kaivaminen on osa meidänkin luonnettamme.  Nykyään emme käytä tätä kykyä kovin usein, mutta se on silti geeneissämme. Tätä varten meillä on määrätty paikka, jossa lapsemme voivat kaivaa. Se voi olla yksi vaihtoehto – voit määrätä jonkun alueen pihallasi, jossa koira voi kaivaa.  Jos tämäkään ei käy sinulle, sinun tulee keksiä jokin toinen aktiviteetti, jota tehden koira kuluttaa kaiken ylimääräisen energian. Juokseminen koiran kanssa, uiminen koiran kanssa, patikoiminen koiran kanssa – vaihtoehtoja on monia.

Kysymykseni sinulle on siis tämä: Tunnetko koirasi energiatason ja haastatko hänet fyysisesti niin, että hänellä ei ole tarvetta kaivamiselle, haukkumiselle, hyppimiselle ja pureskelulle? Ulkoilevatko he, ja kuinka paljon? Jos ulkoilu ei kestä tarpeeksi pitkään, siitä kannattaa tehdä intensiivisempi. Jos aikasi ei riitä, suosittelen laittamaan koirille reppuja, näin puolen tunnin lenkki muuttuukin tunnin ulkoiluksi.

Istumisen opettaminen

Istumisen opettaminen

 

Lauman johtajuus

Kommunikaatio ja yhteys, jonka saamme koiraamme harjoituksen, kurin ja välittämisen kautta on pohja sille, mitä kutsun koiran ehdollistamiseksi, tai kouluttamiseksi. Pidän koirien psykologian opettamisesta ja kiinnitän enemmän huomiota koiran kokonaisuuteen ongelmia ennaltaehkäistäessä tai korjatessa kuin koiran kykyyn vastata yksittäisiin käskyihin, kuten istu, tule ja maahan.

Kehonkieli

Ne ovat tietenkin tärkeitä käskyjä lemmikille, mutta mielestäni asian tulee alkaa perusteisa – lauman johtajuudesta. Kasvatan kaikki koirat “laumassani“ käyttäen energiaa, oikeaa kehonkieltä, kosketusta ja yksinkertaisia ääniä siten, että kaikki se imitoi koirien luonnollista tapaa kommunikoida. Koirat eivät ymmärrä sanan “istu“ merkitystä yhtään enempää kuin he ymmärtävät sanaa “syntymäpäivä“ – ehdollistamme heidät ymmärtämään mitä kyseinen ääni tarkoittaa.

Vähemmän on enemmän

Uutta komentoa opettaessa on tärkeää kiinnittää koiran huomio ja lopettaa ennen kuin menetät sen. Koiran tulee haluta sen jälkeen lisää. Jos koira juoksee pihalle temmeltämään koulutuksen jälkeen, se ei halua sanoa: “Jes, olen vapaa“, vaan: “Olen ylikiihtynyt.“ Jos näin käy koulutuksen jälkeen, tiedät että olet tehnyt liikaa. Tämä sääntö pätee etenkin pentujen, jotka ovat jo valmiiksi yliaktiivisia, ja -kiihtyneitä, kohdalla. Tavoite on saada koirat, rentoutuneeseen, rauhalliseen ja tottelevaiseen tilaan ehdollistamisen ja johtamisen avulla.

Rauhallinen, mutta määrätietoinen energia

Kun näytät rauhallisesti, mutta määrätietoisesti olevasi johdossa, monet koirat istuvat vapaaehtoisesti ja odottavat sinulta ohjeita. Istumisen opettaminen vaatii paljon kärsivällisyyttä, toistoa ja palkintoja. Suosittelen opettamaan istumisen aluksi sanomatta mitään – hiljaisesti. Kun koira istuu, palkitse se herkulla. Joka kerta kun koira tottelee käskyä, palkitse hänet (Jos koira ei reagoi herkkuihin, voit käyttää sen sijasta lelua tai rapsutusta, mutta älä ole liian innokas, tämä on kuitenkin kurin aika!) Muista aina lopettaa koulutus onnistumiseen ja jatka myöhemmin uudelleen.

Erilaisia tekniikoita

Istumisenkin opettamiseen on monia eri tekniikoita. Jotkut kouluttavat käyttävät naksutinta. He tekevät sillä naksahtavan äänen aina kun koira tekee jotain toivottua ja sen jälkeen antavat palkinnon. Koiraa alkaa yhdistämään äänen herkkuun ja sen jälkeen aina kun he kuulevat naksahduksen, he haluavat toistaa tekemänsä asian. Asiaa voi miettiä siten, että naksutin on kuin kamera, ja tallennat sillä toivotun käytöksen.

Kärsivällisyys

Ennen kaikkea harjoittele kärsivällisyyttä, äläkä ole liian ankara itsellesi tai koirallesi! Opimme kaikki kuitenkin eri tahtia. Muista, että kaikki aika ja kärsivällisyys, jotka laitat koiraan nyt vahvistaa sidettä välillänne vielä vuosienkin päästä!

Pelkkä rakkaus ei takaa koirasi terveyttä ja hyvinvointia, kouluta häntä.

koira rakkaus

Koirien kouluttaminen on mielenkiintoinen asia. Ihmiset rakastavat lemmikkejä ja etenkin koiria. Koiria pidetään usein osana perhettä. Ilman lemmikkiä perheestä puuttuu jotain. Riittävän ajan viettäminen koiran kanssa on epäilemättä hankalaa aluksi, mutta kun se on kohdillaan koira on terve ja iloinen sekä pysyy uskollisena elämänsä loppuun.

Huolestuttaako koirien koulutus?

Ihmiset kohtaavat monia ongelmia kun tuovat ensimmäisen koiransa kotiinsa. Yleensä jokainen koira käyttäytyy eri tavalla koska se, mitä koira näkee on myös se, miten se käyttäytyy. Tämä on yksinkertainen ja järkevä asia. Itseasiassa koirat ovat aivan kuin ihmisvauvat. On fakta, että jokainen elävä olento oppii ympäristöstäänt. Koirat oppivat myös erilaisia tapoja ja käyttäytymismalleja ajan myötä. Tästä syystä johtuen koiran kouluttaminen kannattaa aloittaa heti pennusta lähtien. Koirat oppivat koko ajan uutta, joten voit kouluttaa koiraasi milloin vain ja missä vain. Koirakouluun ei siis tarvitse mennä kouluttaaksesi koiraasi. Elämme 2000-lukua ja tietoa on saatavilla valtava määrä. Voit aina etsiä itse tietoa ja alkaa harjoittelemaan. Vain koiran omistaja voi todella kouluttaa koiraansa. On myytti että ulkopuolinen koirakouluttaja voisi kouluttaa koirasi puolestasi. Valitettavasti monet koiran omistajat kuvittelevat, että he voivat vain palkata koirakouluttajan tekemään kaiken työn ja sen jälkeen heidän koiransa on taianomaisesti koulutettu. Palkkaisitko jonkun kouluttamaan oman lapsesi ja sen jälkeen odottaisit lapsen tottelevan omia käskyjäsi? Et tietenkään! Tämä sama asia pätee myös koirien kanssa. Idea siitä, että ongelmakoiran voi vain laittaa kouluttajan vastuulle ja sen jälkeen koira olisi täysin koulutettu, on pelkkää kuvitelmaa. Se ei toimi niin, koirat eivät ole robotteja.

Lyhyt motivaatiovideo:

Tervetuloa blogiini

Tervetuloa

Tämä blogi on koirista ja niiden koulutus- ja johtamisstrategioista.

Mielestäni jokaisen koiran tulisi saada ansaitsemansa rakkaus ja huomioe. On meidän vastuullamme kouluttaa ja suojella heitä. Ja ehkä on myös asioita, joita me voimme oppia koirilta. Sellaisia, mistä olisi hyötyä. Tässä on lista asioista, joihin olen törmännyt.

  • Älä jätä mahdollisuutta lähteä ajelulle väliin.
  • Nauti raikkaasta ilmasta ja viileästä tuulesta kasvoillasi.
  • Kun rakkaat ihmiset tulevat kotiin, juokse aina tervehtimään heitä.
  • Kun siitä on hyötyä, ole tottelevainen.
  • Kerro muille jos he ovat tulleet sinun alueellesi.
  • Ota päiväunia ja venyttele ennen nousemista.
  • Juokse, iloitse ja leiki päivittäin.
  • Syö antaumuksella ja innolla.
  • Ole uskollinen.
  • Jos jokin, jonka haluat on haudattu, näe vaivaa ja kaiva se esiin.
  • Jos jollakulla on huono päivä, ole hiljaa ja painaudu häntä vasten.
  • Nauti huomiosta ja anna ihmisten koskettaa sinua.
  • Vältä puremasta jos vain murina riittäisi.
  • Kun olet iloinen, tanssi ja heiluta koko kehoasi.
  • Jos sinua nuhdellaan, älä rupea mököttämään vaan mene takaisin ja tee sovinto.
  • Nauti pitkän kävelyn pienistä iloista.

Toivon, että nautit blogistani.