Sähköpanta? Saatat ajatella, että sehän on kuin suoraan KGB:n kidutuskammioista. Mutta tässä on tunnustukseni: Käytän pihavahtia koirillani. Itseasiassa, suosittelenkin sitä. Uskon vilpittömästi, että pihavahti tekee koiristani onnellisempia. Vaikka tekoni saattaa kuulostaa kamalalta ja saatat ajatella, että olen tekoni takia kamala, ei kysymys pihavahdista ole aivan niin mustavalkoinen kuin miltä se voi vaikuttaa. Kuten voit lukea tältä foorumilta, on olemassa pääasiassa kahdenlaisia ihmisiä. Toiset ajattelevat, että pihavahti on hyvä asia ja toiset vihaavat jo pelkkää ideaa asiasta.
Pihavahti suojelee koiriani monilta vaaroilta. Vasemmalla on Turre ja oikealla Nalle.
Olen aina ollut hulluna koiriin. Lapsena olin rakastunut perheeni lemmikkeihin, ja olin täysin murtunut kun he kuolivat, kuten heillä oli valitettavasti tapana tehdä. Elimme kiireisen autotien varrella, ja tämän tien ja vanhempieni pyörittämän koulun pihan välillä kulki jatkuvasti autoja. Neljä koiraamme joutuivat yliajetuiksi kolmessatoista vuodessa — yhden yli ajoi postiauto koiran ollessa viimeisillään raskaana. Seitsemän vuotiaana kuvittelin tietenkin, että tämä oli maailmani loppu. Muistan myös itkeneeni hallitsemattomasti äitini esiliinan kun shih tzumme, Ressu, jäi auton alle vuonna 1976. Monet muistavat sen vuoden kesän poikkeuksellisesta kuivuudesta, mutta minulle kesä on muisto vain tästä onnettomuudesta. Ressu oli pieni pallo pehmeää karvaa, ja minulle hän oli kaikki. Kun hän kuoli, itkin.
Kolmen vuosikymmenen päästä tästä minä ja vaimoni (joka on niin suuri eläinrakastaja, että pysähtyy tienreunaan yrittämään pelastaa auton alle jääneitä päästäisiä) halusimme, että lapsemme kasvaisivat arvostamaan eläimiä aivan kuten mekin. Joten kun ystävämme saapui meille kolme vuotta sitten ei-toivotun patterdalenterrierin, Rexin, kanssa, emme voineet olla antamatta tälle yksi vuotiaalle pennulle kotia. Hänet oli jalostettu metsästyskoiraksi, mutta kuten meille kerrottiin, hän ei ollut hyvä maahan menossa (saalin jahtaamisessa luolaan tai koloon), joten hänet oli heitetty pois. Vaikka ystävämme oli pelastanut Rexin, hän ei voinut pitää koirasta huolta. Pystyimmekö me auttamaan Yksi katse koiran sakeisiin suklaasilmiin ja olimme One look into her gooey, chocolatey eyes and we were suckered. Tottakai ottaisimme hänet. Hän on ollut meillä siitä lähtien, ja iltaisin näyttää kiitollisuutensa nuolemalla naamojamme ja istumalla olkapäillämme pientä häntäänsä heiluttaen.
Uudelleennimesimme hänet Turreksi (se kuulosti vähemmän aggressiviselta) ja pian Turresta tuli kolmen lapsemme loputtoman rakkauden kohde. Alussa oli kuitenkin joitain vaikeiksia. Kun olimme ensimmäisellä viikolla kävelyllä päästin Turren hetkeksi irti hihnastaan ja hän säntäsi välittömästi läheiseen metsikköön ja siellä lähimpään jäniksen koloon. Ja hänkö ei ole hyvä metsästyskoira!
Tunnin etsimisen jälkeen illan hämärässä, kuulin ulinaa läheisestä kummusta ja vedin hänet ulosta kolosta. Läksy oli opittu, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Seuraavalla viikolla Turre pakeni näkökentästämme ja suuntasi naapurimme pihaan, jossa oli muutama arvokkaita kanoja, ja ne kanat todella olivat arvokkaita. Turre, joka tutkaili uutta reviiriään innokkaasti, tervehti kanoja tyypillisellä terrierin tyylillään, eli puremalla niiden päät irti. Yksi puraisu ja aina yksi päätön kana lisää. Se oli vähintäänkin noloa.
Lisää hankaluuksia seurasi kun Turre karkasi ja liittyi paikallisen kiekkoammuntakerhon seuraan. En itse harrasta tätä, mutta ilmeisesti Terru osoittautui melko hyväksi kiekonnoutajaksi. Niin ainakin meille kertoi mies, joka toi tämän pikku riivion takaisin kotia illalla. Taas kerran Terru oli ollut kiusaksi, mutta onneksi maalaiset ovat ymmärtäisiä ihmisiä.
Tämä tapaus osoitti miten haastavaa Terrun hallitseminen olisi. Yritimme kouluttaa häntä. Tuntien ajan yritimme saada hänet istumaan, kävelemään vierellä, vastaamaan kutsuun ja pudottamaan esineitä.. Tutkimme kirjoja ja luimme lemmikkifoorumeita, katsoimme sitä koirankoulutusohjelmaa TV:stä ja puhuimme ystäville, eläinlääkäreille sekä asiantuntijoille.
Miten pihavahti toimii? Panta pitää ääntä kun koira on liian lähellä aidan rajoja, ja jos koira lähestyy rajaa lisää, panta antaa pienen sähköiskun, jonka voimakkuus riippuu koiran koosta.
Patterdalet, valitettavasti, voivat olla itsepäisiä kuin kissat. Koulutus ei ollut mitenkään onnistunut.Kotimme on lähellä maatilaa. Pelkäsimme, että Turre vaeltaisi läheiselle laudunmaalle. Häiriintyisivätkö lehmät hänestä? Yksi potku lehmältä varmasti tappaisi Turren.
Sitten kuulimme pihavahdista. Tämä pattereilla toimiva panta ottaa vastaan signaaleja haudatulta johdolta. Kun koira lähestyy johtoa, panta alkaa pitää ääntä. Jos koira menee vielä lähemmäksi, panta antaa koiralle pienen sähköiskun. Säädät sähköiskun voimaa koiran koon mukaan. Tästä löydät videon pihavahdin asennuksesta.
Jottemme vaikuttaisi Max Mosleyn tyyppisiltä sadisteilta, kokeilimme vaimoni kanssa pantaa ranteisiimme. Sähköisku ei ollut pientä tärinää suurempi.Pihavahti oli välitön menestys. Patterdalet saattavat olla tuhmia, mutta ne eivät ole tyhmiä. Turre oppi nopeasti, että jos hän lähestyisi kahden eekkerin pihan rajoja, panta nuhtelisi häntä siitä.
Huomasimme hänen tutkivan asiaa. Hän lähestyi hitaasti pihan rajoja. Panta reagoi siihen. Hän perääntyi. Tämän seurauksenä hänellä on koko puutarhamme temmellyskenttänään, jossa hän voi tehdä omia koirien juttujaan, kuten tutkia rakoja maassa, jahdata lintua sekä omaa varjoaan.
Vaihtoehtona tälle oli hänen lukitsemisensa koirankoppiin töiden ajaksi, ja ulkoiluttamien vain kun olisimme itse kotona. Pihavahti suojelee häntä. Se pitää hänet pois tieltä ja liikenteen luota. Se pitää hänet poissa lehmien luota sekä poissa naapurimme karjan luota. Pihavahti antaa hänelle vapauden vaeltaa omassa valtakunnassaa.
Koiraystävä blogi 